Soijamaitoa ja some-vaikuttamista - vegaanihaaste 2016

Osallistuin Vegaaniliiton ja Oikeutta Eläimille -järjestön vegaanihaasteeseen. Tarkoituksena oli syödä tammikuun ajan vegaanista ruokaa eli kasvisruokaa ilman maitotuotteita ja kananmunia. Järjestäjien tavoitteena oli oletettavasti lisätä tietoisuutta veganismista ja saada houkuteltua ihmisiä vegaaneiksi. Lähdin mukaan etupäässä uteliaisuudesta ja myös halusta syödä ekologisemmin ja terveellisemmin.

Muutosjohtaminen ja itsensä sekä muiden johtaminen ovat loputtoman mielenkiintoisia aiheita, ja pohdiskelin vegaanihaastetta näiden lasien läpi. Kampanja oli erittäin onnistunut, ja sen toteutuksesta voi ottaa mallia markkinointikampanjan toteutukseen tai strategian jalkautukseen.



Totuttujen, arkisten rutiinien rikkominen ja muutoksen tiellä pysyminen on hankalaa. Viikko menee hyvin, ehkä toinenkin, sen jälkeen lipsahdus vanhoihin tapoihin on houkutteleva vaihtoehto. Vegaanihaaste tarjosi joka päivä uutiskirjeen, joka sisälsi pari reseptiä sekä infopaketin. Lisäksi itselleen sai valita tuutorin, jolta olisi saanut kysellä tarkemmin mieltä askarruttavia asioita. Säännöllisesti, lyhyin väliajoin toistuva, arkea helpottava viestintä ja tuki piti sitoutumisen tason korkealla.

Haaste onnistui rekrytoimaan joukon vaikuttajia (muusikoita, mediapersoonia yms.). He kertoivat tarinoitaan eri medioissa, ja uskon että juuri vaikuttajien takia haaste sai mukavasti tilaa radiossa, telkkarissa, lehdissä ja blogeissa.

Sosiaalisen median hyödyntäminen oli esimerkillistä. Suljetussa facebook-ryhmässä oli aktiivista ja harvinaisen asiallista keskustelua. Twitterissä oli joka päivä lukuisia vegaanihaaste-aiheisia twiittejä. Aihetta pidettiin sinnikkäästi pinnalla.

En tiedä vegaanihaasteen kaupallisesta yhteistyöstä, mutta olen vakuuttunut, että mm. GoGreen, Oatly, Alpro ja Planti saivat reippaasti lisää myyntiä. Puhumattakaan Vihis-sensaatiosta. Vihis on muuten hyvä, parempi kuin mikään kaupan lihapiirakka. Edit 3.2.2016 Vegaanihaasteen edustajat kommentoivat, että mainittujen tahojen kanssa ei haasteen aikana ole ollut kaupallista yhteistyötä. 

Erityisen paljon pidin haasteen viestintätyylistä. Veganismi oli minun silmissäni äärilaidan aate. Mietin, saanko edes lähteä mukaan, koska en aikonut todellakaan hylätä tammikuuksi nahkarukkasiani. Haasteen aikana mielikuva veganismista ja vegaaneista pehmeni. Sen sijaan että viestinnässä olisi syyllistetty syntisiä lihansyöjiä ja maidonjuojia, karitsoita silittelevät tuutorit lempeästi kertoivat, että maailma olisi meille kaikille vähän parempi paikka, jos ei syötäis eläimiä.

Haasteen viestinnässä pyrittiin toki vaikuttamaan tunteisiin, mutta myös faktoja viestittiin paljon. En ole perehtynyt ravitsemustieteen tai ympäristövaikutusten tutkimukseen, esitettyihin näkemyksiin on varmasti muitakin näkökulmia ja argumentteja. Hyvää ja uskottavaa yritystä faktapohjaiseen viestintään oli paljon, ei pelkästään maksamakkara on murha -tyyppisiä heittoja.

Haasteen jälkeinen tuki jatkuu edelleen: facebook-ryhmä jää eloon ja uutiskirjeitä tulee jatkossakin.

Tarinallistamisesta puhutaan markkinoinnissa ja palvelumuotoilussa paljon. Haasteen tarina: veganismin luontoa ja elämää kunnioittava lähestymistapa näkyi hienolla tavalla eri viestinnässä. Markkinointiväen tavoitteena on herättää tunteita ja aikaansaada muutos. Tassu ylös, minulle vegaanihaaste kolahti tunteiden ja muutoksen osalta kovaa!

Miten haaste meni omasta mielestä? Pinnasin kahvimaidon kanssa melkein joka päivä. Ryystin kahvia yli 20 eri paikassa tammikuun aikana, enkä vaivautunut kuljettamaan omaa maitoa mukana tai juomaan kahviani ilman maitoa (enkä totta puhuen löytänyt juuri kahvimaidolle hyvää korvaajaa). Haasteesta huolimatta pukeuduin 30 asteen pakkasilla mummon vintage-minkkiturkkiin, ajattelin että 1950-luvulla tehty eläinrikos on vanhentunut.

Pienestä fuskaamisesta huolimatta onnistuin mielestäni haasteessa tosi hyvin. Olen tosi iloinen, että lähdin mukaan. Kotona tein pelkästään vegaanista ruokaa. Juuston ja jukurtin suurkuluttajana olin vähän huolissani juuri näiden ruoka-aineiden korvaamisesta, mutta ei siinä ollut mitään ongelmaa. Lihaa en kaivannut kertaakaan. Kalaa himoitsin muutaman kerran sushi-buffetin äärellä. Haaste herätti miettimään omia arvoja ja ruokailutottumuksia. Erityisesti arvoihin liittyvä pohdinta jatkuu, muhii pinnan alla.

Tuliko minusta vegaani? No ei tullut. En voi sanoa, etteikö minusta joskus voisi tulla vegaani. Näen, että vegaaniksi kääntyminen on iso päätös, jota en tässä vaiheessa tunne omaksi. Tällä hetkellä elämässä on riittävän monta eri asiaa, mistä tuntee riittämättömyyttä. En halua uutta stressin aihetta tai syytä kokea morkkista, jos sattuu palaverissa syömään juustosämpylän. Nyt kun on kuukauden ajan saanut kokeilla erilaisia reseptejä ja erilaisia tuotteita, on helppo välillä korvata ne tutut maito- ja jukurttipurkit jollain muulla. Veganismia ilon kautta - ei ehkä joka päivä, mutta useammin kuin ennen tammikuuta 2016.


Hienoa duunia vegaanihaasteen järjestäjät - nostan teille hattua!


Hyppy yrittäjyyteen

Kun laskuvarjohyppykurssin päätteeksi on avonaisen lentokoneen oven äärellä, on hyvin vakuuttunut siitä, että raajat ovat juuri halvaantumassa. Ilmavirta ja kerosiinin tuoksu salpaavat hengityksen. Maa on tuolla jossain 3 km päässä alapuolella. Tuntien opiskelusta ja harjoittelusta muistaa tasan yhden asian: kohta hyppymestari katsoo silmiin ja sanoo "Mene", ja silloin on kerättävä rohkeuden rippeet, pakotettava jalkoihin liikettä ja hypättävä. Ei auta kuin uskoa, että varjo aukeaa ja matkan varrella mieleen palautuu laskeutumisen kannalta keskeiset asiat.

Hyvinhän siinä lopulta käy, naru kiskaisee varjon auki ja laskeutumiskuviot löytyvät maagisesti selkärangasta. Maassa naaman vallannutta hymyä ei saa pitkään aikaan pois.


Photo credits 123RF


Olen jättänyt vakituisen työpaikkani, kuukausittain tilille maksettavan mukavan palkan sekä valmiiksi mietityt tukipalvelut IT-tukea ja kopiokonetta myöten. Olen yksi Projectico Oy:n perustaja, siirryn yrittäjäksi. Päätökseen ei liity suurta draamaa, sen sijaan uteliaisuutta ja innostusta tehdä sitä kuuluisaa Jotain Muuta. Kun timanttisen Projectico-tiimin muut jäsenet ja yhteiset tavoitteet kohtasivat, oli edessä mahdollisuus, jota en voinut jättää käyttämättä.

Projecticossa jatkan osittain tuttuja hommia: projekti- ja palvelupäällikön tehtäviä toimittajan ja jatkossa myös asiakkaan puolella. Konsultoin asiakkaita IT-hankinnoissa ja -käyttöönotoissa sekä pidän koulutuksia. Huippua! Lisäksi pääsen kantamaan korteni kekoon markkinointiviestinnän ja palvelumuotoilupohjaisen kehittämisen projekteissa. Yrittäjänä saan myös jumpata firman strategiaa ja pestä omalla vuorollani vessan.

Reppuun on pakattu kaikki osaaminen, hyvät kontaktit ja pari Innofactorilta pöllittyä* mustekynää. Jännittää ja vähän pelottaakin, uskon kuitenkin Projecticon ideaan ja palveluihin yhtä paljon kuin laskuvarjoon. Hyvä siitä tulee.

Mene.



* Luettakoon lieventäväksi asianhaaraksi, että jatkan Innofactorilla alihankkijana palvelupäällikön töitä.

Intoa ja iloa luovuudesta

Jymyuutisia: harrastus on hyvä vastapaino arkiselle aherrukselle! Heh, tästä itsestäänselvyydestä paljastui minulle tänä keväänä uusi kerros. Erilaisesta tekemisestä tulee erilaiset kicksit. Lenkillä tulee fyysisesti hyvä fiilis ja aivot tuulettuvat. Hyvä ruoka on palanen onnea ja ystävien kanssa vietetty ilta pidentää elämää ja maailma tulee piirun paremmaksi.

Kun nykyään monet viettävät työpäivänsä näpytellen läppäriä ja erilaisissa kokouksissa istuen, konkreettisen aikaansaamisen ja luovan tekemisen tarve korostuu vapaa-aikana. Monet harrastavat valokuvausta. Muutama ex-kollega takoo perinteisin menetelmin hienoja veitsiä ja metalliesineitä. Tuunataan huonekaluja tai polkupyöriä, neulotaan villasukkia tai hifistellään tuntikausia keittiössä.

Kirjojen ja runojen lukeminen on ollut minulle aina mieluinen juttu, ja omille lapsilleni luen paljon. Minulla oli useamman vuoden ajan mielessä kirjoittaa loruja itse, en vaan tullut tehneeksi asialle mitään. Asia tuli puheeksi ystäväni kanssa, joka on taitava piirtäjä. Päätimme yhdistää voimamme ja tehdä kuvitettuja loruja.



Tähtäimessä on oikea lorukirja, välietappina teimme joukon postikortteja. Koko projekti on ollut puhdasta intoa ja iloa. Minkäänlaisia suorituspaineita ei ollut. Tavoitteena ei ole Finlandia-palkinto, vaan saada lapset ja ehkä aikuisetkin hetkeksi hymyilemään ja saamaan mielikuvitusvaihde päälle. Tärkeimmät kriitikot, omat lapseni, ovat lorut hyväksyneet, pyytäneet niitä luettavaksi uudestaan ja uudestaan. Muiden mielipiteillä ei ole juuri väliä.

Painatuskustannukset saadaan mitä todennäköisimmin katettua ykkösvaiheen pääasiakassegmentin ostoilla: sukulaiset ja ystävät eivät voi sanoa ei, kun heille kortteja pientä maksua vastaan kaupitellaan.



Oli hauska huomata, että yhteistyö ajautui nopeasti dream team -moodiin. Opin paljon matkan varrella. Kun kevään aikana on ollut monta rautaa tulessa, oli todella palkitsevaa hakea valmiit postikortit kirjapainosta. Yksi monista projekteista saatiin kunnialla hyvään vaiheeseen.

Iloa, innostumista ja onnistumista, miten paljon siitä saakaan energiaa! Suosittelen kaivamaan lukioaikaiset öljyvärit vintiltä, käymään kansalaisopiston tuohivirsukurssin tai menemään vihdoin kuoroon laulamaan. Tee jotain uutta, älä ota itseäsi liian vakavasti. Päästä luovuutesi irti!

Korteista ja tilaamisesta lisää täällä.

Mikä on paras aika muutokselle?

Kun suunnittelee muutosta, kirkkaan tavoitteen lisäksi täytyy löytää muutoksen vaatimaa ylimääräistä aikaa ja energiaa. Sitä tuntuu usein löytyvän kohta.

Alan opiskella uutta, kun tämä projekti loppuu.
Alan syödä terveellisemmin loman jälkeen.
Neuvottelen pomon kanssa uusista tehtävistä, kun työtilanne helpottaa.
Jatkan harrastustani, kun lapset kasvavat.



Copyright Unsplash

Jos elämä joskus tuntuu kääntyvän seesteiseksi, on nurkan takana luvassa yllätys. Jalka katkeaa. Kylppäriin tulvii yläkerrasta vettä. Läheinen sairastuu vakavasti. Suunnitelmat menevät uusiksi.

Tänään on paras aika ottaa ensimmäiset askelet muutosta kohti. Tänään olet todennäköisesti hieman kauempana kuolemasta kuin huomenna. Aiheesta puhui innostavasti edesmennyt Steve Jobs Stanfordin valmistujaisissa. Tänään on todennäköisesti yhtä paljon tekemistä ja mietittävää kuin viikon päästä, voit yhtä hyvin aloittaa tänään.

Kaikkea ei tarvitse muuttaa kertarysäyksellä, pienin askelinkin pääsee perille. Tärkeintä on, että teet jotain tavoittelemasi muutoksen eteen tänään ja jatkat sinnikkäästi eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta.

Onnea matkaan!

Larssen: Paras

Lukupiirissä jatketaan mentaalivalmennuksen parissa, tällä kertaa tarkastelussa Norjan myyntihitti Erik Bertrand Larssenin Paras (suomennos 2014). Larssen on upseeri, laskuvarjojääkäri ja taloustieteilijä, nykyään henkinen valmentaja, joka työskentelee mm. urheilijoiden ja yritysjohdon kanssa.

Copyright Unsplash
Larssenin ykkösohje onnistuneen muutoksen läpivientiin on asettaa tavoite, joka herättää tunteita.

Tavoite ei koskaan tehoa, ellei se vaikuta tunteisiin. 

Itselleen täytyy siis asettaa tavoite, joka herättää toisensa jälkeen kihelmöintiä ja innostumista. Sen täytyy olla konkreettinen ja riittävän korkealla. Kirjan esimerkeissä tavoiteltiin olympia-kultaa tai maailmanlaajuisen yritysimperiumin rakentamista. Ennen tavoitteen asettamista täytyy selventää omat arvonsa, ja varmistaa että tavoittelee jotain itselleen mielekästä ja tärkeää, ei muiden sanelemaa asemaa tai suoritusta.

Tavoitteen lisäksi tarvitaan kovuutta. Jos tavoitteena on laihtua 10 kg, kovuus voi tarkoittaa sitä, että kerta toisensa jälkeen on itselleen kova ja valitsee limpparin sijaan veden juomaksi. Larssen muistuttaa, että 13 toiston jälkeen jostain teosta tulee rutiinia, ja sen tekeminen helpottuu eikä laiskuuteen tyytyvä ihmismieli enää haikaile helppoon entiseen. Lisäksi Larssen korostaa palkintona mielihyvää, jonka saa työnsä tuloksista kun jaksaa olla systemaattinen ja kova.

Kirjassa jatkettiin Minnan kirjasta mietityttämään jäänyttä mielikuvaharjoittelun, visualisoinnin teemaa. Visualisointia voi ja kannattaa harjoitella esimerkiksi ennen tärkeää neuvottelua tai jännittävää esiintymistilannetta. Larssen myös neuvoo miettimään itselleen sopivaa moodia tai mielentilaa, missä on tehokkaimmillaan. Urheilu- ja bisnesuorituksessa sillä on erittäin suuri merkitys. Jos menet myyntipalaveriin huonoilla fiiliksillä ja valmiiksi hävinneenä, on turha odottaa suuria tuloksia.

Kirjassa minua hieman ärsytti äijäily. Jos ajattelee kirjailijan taustaa ja sukupuolta, on hänelle täysin luontaista hokea "Olen kova mies!", kun haluaa tsempata itseään. Äijäily noin yleisesti on toki täysin sallittua, minuun se ei kuitenkaan iske jo sukupuoleni vuoksi. Pitäydyn mieluummin Ilona Rauhalan lausahduksessa Naisen perusolemus on ihanuus, mikä ei tietenkään sulje pois sitä, että sen lisäksi nainen voi myös olla viisas, kova ja mitä milloinkin.

Kirjan loppumetreillä Larssen avasi kovuuden konseptiaan, ja lopulta päädyin nyökyttelemään ajatukselle. Kovuus voi tarkoittaa sitkeyttä, kykyä ja halua jaksaa epämukavuutta ja vaikeuksia, kykyä uskoa, että lopulta kaikki menee hyvin. Kovuus tarkoittaa sitä, että jaksaa piiskata laiskan itsensä lenkille, vaikka mieli houkuttelee köllähtämään sohvalle. Kirjassa kerrottiin useita superäijämäisiä esimerkkejä mm. laskuvarjojääkärien selviytymiskurssilta tai 50 km hiihtokisoista. Naisena ja äitinä voinkin tässä välissä vetää synnytyskortin: kun on selvinnyt kohtuullisen kivuliaasta synnytyksestä pari kertaa, voi sitä käyttää vertailukohtana tilanteeseen, missä joutuu kärvistelemään tietäen, että joskus se loppuu. Tsemppasin itseäni esimerkiksi puolimaratonilla "Ha! Eihän tämä enää kestä kuin tunnin, helppo rasti vuorokauden synnytykseen verrattuna!" Näinhän selfhelp-kirjoja pitääkin lukea: saa ja pitää napata mukaansa ne kakun kirsikat, jotka tuntuvat omilta ja hyödyllisiltä.

Paras oli innostava kirja, ja kaiken ihanuuteni rinnalle tuon muutaman Larssenin kovuusajatuksen sekä aktiivisen harjoittelun oman parhaan moodin saavuttamiseksi tietyissä tilanteissa. Lukupiiri antaa vahvan lukusuosituksen.

Sisällön tarjoaa Blogger.