Osallistuin Vegaaniliiton ja Oikeutta Eläimille -järjestön vegaanihaasteeseen. Tarkoituksena oli syödä tammikuun ajan vegaanista ruokaa eli kasvisruokaa ilman maitotuotteita ja kananmunia. Järjestäjien tavoitteena oli oletettavasti lisätä tietoisuutta veganismista ja saada houkuteltua ihmisiä vegaaneiksi. Lähdin mukaan etupäässä uteliaisuudesta ja myös halusta syödä ekologisemmin ja terveellisemmin.
Muutosjohtaminen ja itsensä sekä muiden johtaminen ovat loputtoman mielenkiintoisia aiheita, ja pohdiskelin vegaanihaastetta näiden lasien läpi. Kampanja oli erittäin onnistunut, ja sen toteutuksesta voi ottaa mallia markkinointikampanjan toteutukseen tai strategian jalkautukseen.
Totuttujen, arkisten rutiinien rikkominen ja muutoksen tiellä pysyminen on hankalaa. Viikko menee hyvin, ehkä toinenkin, sen jälkeen lipsahdus vanhoihin tapoihin on houkutteleva vaihtoehto. Vegaanihaaste tarjosi joka päivä uutiskirjeen, joka sisälsi pari reseptiä sekä infopaketin. Lisäksi itselleen sai valita tuutorin, jolta olisi saanut kysellä tarkemmin mieltä askarruttavia asioita. Säännöllisesti, lyhyin väliajoin toistuva, arkea helpottava viestintä ja tuki piti sitoutumisen tason korkealla.
Haaste onnistui rekrytoimaan joukon vaikuttajia (muusikoita, mediapersoonia yms.). He kertoivat tarinoitaan eri medioissa, ja uskon että juuri vaikuttajien takia haaste sai mukavasti tilaa radiossa, telkkarissa, lehdissä ja blogeissa.
Sosiaalisen median hyödyntäminen oli esimerkillistä. Suljetussa facebook-ryhmässä oli aktiivista ja harvinaisen asiallista keskustelua. Twitterissä oli joka päivä lukuisia vegaanihaaste-aiheisia twiittejä. Aihetta pidettiin sinnikkäästi pinnalla.
En tiedä vegaanihaasteen kaupallisesta yhteistyöstä, mutta olen vakuuttunut, että mm. GoGreen, Oatly, Alpro ja Planti saivat reippaasti lisää myyntiä. Puhumattakaan Vihis-sensaatiosta. Vihis on muuten hyvä, parempi kuin mikään kaupan lihapiirakka. Edit 3.2.2016 Vegaanihaasteen edustajat kommentoivat, että mainittujen tahojen kanssa ei haasteen aikana ole ollut kaupallista yhteistyötä.
Erityisen paljon pidin haasteen viestintätyylistä. Veganismi oli minun silmissäni äärilaidan aate. Mietin, saanko edes lähteä mukaan, koska en aikonut todellakaan hylätä tammikuuksi nahkarukkasiani. Haasteen aikana mielikuva veganismista ja vegaaneista pehmeni. Sen sijaan että viestinnässä olisi syyllistetty syntisiä lihansyöjiä ja maidonjuojia, karitsoita silittelevät tuutorit lempeästi kertoivat, että maailma olisi meille kaikille vähän parempi paikka, jos ei syötäis eläimiä.
Haasteen viestinnässä pyrittiin toki vaikuttamaan tunteisiin, mutta myös faktoja viestittiin paljon. En ole perehtynyt ravitsemustieteen tai ympäristövaikutusten tutkimukseen, esitettyihin näkemyksiin on varmasti muitakin näkökulmia ja argumentteja. Hyvää ja uskottavaa yritystä faktapohjaiseen viestintään oli paljon, ei pelkästään maksamakkara on murha -tyyppisiä heittoja.
Haasteen jälkeinen tuki jatkuu edelleen: facebook-ryhmä jää eloon ja uutiskirjeitä tulee jatkossakin.
Tarinallistamisesta puhutaan markkinoinnissa ja palvelumuotoilussa paljon. Haasteen tarina: veganismin luontoa ja elämää kunnioittava lähestymistapa näkyi hienolla tavalla eri viestinnässä. Markkinointiväen tavoitteena on herättää tunteita ja aikaansaada muutos. Tassu ylös, minulle vegaanihaaste kolahti tunteiden ja muutoksen osalta kovaa!
Miten haaste meni omasta mielestä? Pinnasin kahvimaidon kanssa melkein joka päivä. Ryystin kahvia yli 20 eri paikassa tammikuun aikana, enkä vaivautunut kuljettamaan omaa maitoa mukana tai juomaan kahviani ilman maitoa (enkä totta puhuen löytänyt juuri kahvimaidolle hyvää korvaajaa). Haasteesta huolimatta pukeuduin 30 asteen pakkasilla mummon vintage-minkkiturkkiin, ajattelin että 1950-luvulla tehty eläinrikos on vanhentunut.
Pienestä fuskaamisesta huolimatta onnistuin mielestäni haasteessa tosi hyvin. Olen tosi iloinen, että lähdin mukaan. Kotona tein pelkästään vegaanista ruokaa. Juuston ja jukurtin suurkuluttajana olin vähän huolissani juuri näiden ruoka-aineiden korvaamisesta, mutta ei siinä ollut mitään ongelmaa. Lihaa en kaivannut kertaakaan. Kalaa himoitsin muutaman kerran sushi-buffetin äärellä. Haaste herätti miettimään omia arvoja ja ruokailutottumuksia. Erityisesti arvoihin liittyvä pohdinta jatkuu, muhii pinnan alla.
Tuliko minusta vegaani? No ei tullut. En voi sanoa, etteikö minusta joskus voisi tulla vegaani. Näen, että vegaaniksi kääntyminen on iso päätös, jota en tässä vaiheessa tunne omaksi. Tällä hetkellä elämässä on riittävän monta eri asiaa, mistä tuntee riittämättömyyttä. En halua uutta stressin aihetta tai syytä kokea morkkista, jos sattuu palaverissa syömään juustosämpylän. Nyt kun on kuukauden ajan saanut kokeilla erilaisia reseptejä ja erilaisia tuotteita, on helppo välillä korvata ne tutut maito- ja jukurttipurkit jollain muulla. Veganismia ilon kautta - ei ehkä joka päivä, mutta useammin kuin ennen tammikuuta 2016.
Muutosjohtaminen ja itsensä sekä muiden johtaminen ovat loputtoman mielenkiintoisia aiheita, ja pohdiskelin vegaanihaastetta näiden lasien läpi. Kampanja oli erittäin onnistunut, ja sen toteutuksesta voi ottaa mallia markkinointikampanjan toteutukseen tai strategian jalkautukseen.
Totuttujen, arkisten rutiinien rikkominen ja muutoksen tiellä pysyminen on hankalaa. Viikko menee hyvin, ehkä toinenkin, sen jälkeen lipsahdus vanhoihin tapoihin on houkutteleva vaihtoehto. Vegaanihaaste tarjosi joka päivä uutiskirjeen, joka sisälsi pari reseptiä sekä infopaketin. Lisäksi itselleen sai valita tuutorin, jolta olisi saanut kysellä tarkemmin mieltä askarruttavia asioita. Säännöllisesti, lyhyin väliajoin toistuva, arkea helpottava viestintä ja tuki piti sitoutumisen tason korkealla.
Haaste onnistui rekrytoimaan joukon vaikuttajia (muusikoita, mediapersoonia yms.). He kertoivat tarinoitaan eri medioissa, ja uskon että juuri vaikuttajien takia haaste sai mukavasti tilaa radiossa, telkkarissa, lehdissä ja blogeissa.
Sosiaalisen median hyödyntäminen oli esimerkillistä. Suljetussa facebook-ryhmässä oli aktiivista ja harvinaisen asiallista keskustelua. Twitterissä oli joka päivä lukuisia vegaanihaaste-aiheisia twiittejä. Aihetta pidettiin sinnikkäästi pinnalla.
En tiedä vegaanihaasteen kaupallisesta yhteistyöstä, mutta olen vakuuttunut, että mm. GoGreen, Oatly, Alpro ja Planti saivat reippaasti lisää myyntiä. Puhumattakaan Vihis-sensaatiosta. Vihis on muuten hyvä, parempi kuin mikään kaupan lihapiirakka. Edit 3.2.2016 Vegaanihaasteen edustajat kommentoivat, että mainittujen tahojen kanssa ei haasteen aikana ole ollut kaupallista yhteistyötä.
Erityisen paljon pidin haasteen viestintätyylistä. Veganismi oli minun silmissäni äärilaidan aate. Mietin, saanko edes lähteä mukaan, koska en aikonut todellakaan hylätä tammikuuksi nahkarukkasiani. Haasteen aikana mielikuva veganismista ja vegaaneista pehmeni. Sen sijaan että viestinnässä olisi syyllistetty syntisiä lihansyöjiä ja maidonjuojia, karitsoita silittelevät tuutorit lempeästi kertoivat, että maailma olisi meille kaikille vähän parempi paikka, jos ei syötäis eläimiä.
Haasteen viestinnässä pyrittiin toki vaikuttamaan tunteisiin, mutta myös faktoja viestittiin paljon. En ole perehtynyt ravitsemustieteen tai ympäristövaikutusten tutkimukseen, esitettyihin näkemyksiin on varmasti muitakin näkökulmia ja argumentteja. Hyvää ja uskottavaa yritystä faktapohjaiseen viestintään oli paljon, ei pelkästään maksamakkara on murha -tyyppisiä heittoja.
Haasteen jälkeinen tuki jatkuu edelleen: facebook-ryhmä jää eloon ja uutiskirjeitä tulee jatkossakin.
Tarinallistamisesta puhutaan markkinoinnissa ja palvelumuotoilussa paljon. Haasteen tarina: veganismin luontoa ja elämää kunnioittava lähestymistapa näkyi hienolla tavalla eri viestinnässä. Markkinointiväen tavoitteena on herättää tunteita ja aikaansaada muutos. Tassu ylös, minulle vegaanihaaste kolahti tunteiden ja muutoksen osalta kovaa!
Miten haaste meni omasta mielestä? Pinnasin kahvimaidon kanssa melkein joka päivä. Ryystin kahvia yli 20 eri paikassa tammikuun aikana, enkä vaivautunut kuljettamaan omaa maitoa mukana tai juomaan kahviani ilman maitoa (enkä totta puhuen löytänyt juuri kahvimaidolle hyvää korvaajaa). Haasteesta huolimatta pukeuduin 30 asteen pakkasilla mummon vintage-minkkiturkkiin, ajattelin että 1950-luvulla tehty eläinrikos on vanhentunut.
Pienestä fuskaamisesta huolimatta onnistuin mielestäni haasteessa tosi hyvin. Olen tosi iloinen, että lähdin mukaan. Kotona tein pelkästään vegaanista ruokaa. Juuston ja jukurtin suurkuluttajana olin vähän huolissani juuri näiden ruoka-aineiden korvaamisesta, mutta ei siinä ollut mitään ongelmaa. Lihaa en kaivannut kertaakaan. Kalaa himoitsin muutaman kerran sushi-buffetin äärellä. Haaste herätti miettimään omia arvoja ja ruokailutottumuksia. Erityisesti arvoihin liittyvä pohdinta jatkuu, muhii pinnan alla.
Tuliko minusta vegaani? No ei tullut. En voi sanoa, etteikö minusta joskus voisi tulla vegaani. Näen, että vegaaniksi kääntyminen on iso päätös, jota en tässä vaiheessa tunne omaksi. Tällä hetkellä elämässä on riittävän monta eri asiaa, mistä tuntee riittämättömyyttä. En halua uutta stressin aihetta tai syytä kokea morkkista, jos sattuu palaverissa syömään juustosämpylän. Nyt kun on kuukauden ajan saanut kokeilla erilaisia reseptejä ja erilaisia tuotteita, on helppo välillä korvata ne tutut maito- ja jukurttipurkit jollain muulla. Veganismia ilon kautta - ei ehkä joka päivä, mutta useammin kuin ennen tammikuuta 2016.
Hienoa duunia vegaanihaasteen järjestäjät - nostan teille hattua!
