Häpeä ja anteeksianto työelämässä

Häpeä on inhimillinen tunne, sitä tuntevat vaihtelevalla voimakkuudella kaikki pikkulapsista aikuisiin. Häpeän kaveri on syyllisyys. Syyllisyys liittyy johonkin tekoon, häpeä taas kohdistuu koko minuuteen. En ole psykologi enkä pysty yksityiskohtaisesti omista tunteistani erittelemään häpeää ja syyllisyyttä toisistaan, kun tilanne on päällä. Minulla on kattava empiirinen kokemus mokailusta ja siihen liittyvistä häpeän ja syyllisyyden tunteista. Puhun tässä tekstissä molemmista häpeänä, analysoikaa toki tarkemmin, jos haluatte.

Sopiva määrä häpeää on hyväksi. Se ensinnäkin auttaa meitä käyttäytymään ihmisiksi. Se laittaa tarkistamaan tekstin vielä kerran, ettei opettajan punakynä heilahda. Se tsemppaa yrittämään kovemmin, ettei näytä kavereiden edessä pöljältä. Katsot esityksen numerot vielä kertaalleen läpi, että ei tarvitse noloilla toimitusjohtajan edessä. Häpeä ajaa tarkistamaan koodin vielä yhden kerran, ettei testaajalta tule heti kättelyssä failia.

Sitten on se häpeä, kun jotain menee pahasti pieleen. Parhaasi yrität, silti tulee virhe tai jotain tärkeää unohtuu. Illallisvieraan gluteeniton annos jäi tilaamatta. Mokaat joukkuepelissä ja petät tiimin luottamuksen. Peruutat naapurin auton ruttuun. Asiakkaalle tulee harmia ja lisätöitä, kun toimittamasi järjestelmä pettää.

Aijai! Se tuntuu kamalalta! Tekee mieli kömpiä pöydän alle piiloon tai hakata hieman päätä vessan seinään. Minä tiedän, koska sählään jotain isompaa tai pienempää lähes päivittäin, lisäksi pääsen tehtäväni puolesta aika ajoin selvittämään muiden aiheuttamia sotkuja.


Copyright 123RF
Häpeässä vellominen ei auta asiaa, varsinkaan töissä. Ensimmäiseksi asianosaisille täytyy kertoa rehellisesti mitä on tapahtunut. Jos ei vielä itsekään tiedä tarkkaan, mitä on tapahtunut, voi silti korvat punottaen kertoa asiakkaalle, että jotain on nyt pielessä, selvitämme asiaa. Rehellisyys on viestinnässä ehdoton vaatimus. Jos mokaat ja rakentelet ympärille valkoisia valheita, siitä joutuu vain syvemmälle suohon, kun korttitalo sortuu.

Virheen juurisyy täytyy selvittää ja korjata. Syyllisen jahtaaminen on toissijaista. Tärkeintä on varmistaa, että samaa virhettä ei tehdä uudestaan. Se voi tarkoittaa uusia toimintatapoja tai mitä milloinkin. Virheitä saa tehdä, mutta ei samaa virhettä toista kertaa - tämä on mielestäni oiva ohjenuora.

Jotta voi saada anteeksi, täytyy pyytää anteeksi. Bisneksessä tähän vaiheeseen saattaa liittyä virallinen reklamaatio, joka toki täytyy hoitaa asiallisesti. Siinäkin voi pahoitella aiheuttamaansa harmia, pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö ja -anto on loitsu, joka taikoo häpeän pois. Tiukkojenkin tilanteiden jälkeen ihmiset pehmenevät, antavat anteeksi. Ovat ehkä joskus itsekin mokanneet, tietävät että sellaista sattuu meille ihmisille.

Lopuksi jatketaan eteenpäin. Kyllä se siitä.

Miltä flow tuntuu?

Flow on keskeinen ilmiö onnellisuuspsykologiassa. Minulle se tuli käsitteenä tutuksi 2000-luvun alkupuolella, kun lähipiirin psykologit tutkivat flown merkitystä urheilusuorituksissa. Pauli Aalto-Setälä ja Mikael Saarinen mainiossa kirjassaan Innostus - myötämanipuloinnin aakkoset (2014) kirjoittavat flowsta näin:

Näin ollaan jo lähellä mainittua flown eli virtauksen kokemusta, jossa henkilö uppoutuu kaikkine voimavaroineen juuri käsillä olevaan tekemiseensä. Omat taidot ja haasteet ovat tasapainossa ja asiat sujuvat kuin itsestään. Flown, kuten innostumisenkin, aikaansaamiseksi tarvitaan vain uteliasta mieltä, uutteraa panostamista ja kykyä nauttia ja iloita pienistä saavutuksista. 
[...]
Innostavassa flow-tilassa tehtävät eivät ole liian vaikeita mutta eivät liian helppojakaan. Liian vaikeiden asioiden ratkaiseminen, sellaisten, joihin omat taidot eivät riitä, johtaa väsymiseen. Taitoihin nähden liian helpot johtavat kuoliaaksi kyllästymiseen.

Copyright 123RF
Olemme käyneet viime viikkoina uinnin tekniikkakurssilla työpaikan virkistystoimikunnan sponsoroimana. Voin suositella tekniikkakurssia ihan jokaiselle! Se tekee uimisesta merkittävästi helpompaa ja kevyempää.

Minä olen rakastanut vettä ja uimista aina. Kaikista kokeilemistani urheilulajeista uinti on yksi harvoista, joihin minulla on aidosti taipumusta. Järvi-Suomen kasvattina olen räpiköinyt järvessä kaikki kesät, vakuutellut huulet sinisenä vanhemmilleni, että "Ei yhtään palella, vielä hetki jooko!" Olen käynyt kunnallisessa uimakoulussa tai uimaseuran tekniikkakurssilla monta kertaa. Vaikka en taidoiltani tai kunnoltani yllä kilpauimareiden kastiin, aika monta saksipotkusammakkoa (*) porskuttavaa kuntouimaria voitan 12 min uinticooperissa.

Kurssilla pitkän uimatauon jälkeen minulle kirkastui, että

  • Minä todella nautin uimisesta ja olen siinä hyvä. 
  • Minulla on vielä paljon opittavaa. Nyt olen oppinut rentouttamaan niskat rintauintivedon sopivassa kohdassa. En osaa vapaauinnin käännöstä kunnolla, ja joku päivä vielä kasaan aikuisten, hieman hullujen naisten ryhmän ja harjoittelemme taitouintia. 
  • Uidessa aika katoaa, arkiset murheet liukenevat klooriveteen ja turkoosiin valoon. 

Ilmiselvä flown kokemus siis! Vaikka on ehkä niin, että pölyisessä neukkarissa ei koskaan pääse siihen transsia lähentelevään tilaan, kun kesäyössä liukuu lähes äänettömästi linnunmaitoisessa järvessä, on on tärkeää tunnistaa flown ja innostumisen hetket ja tunteet, ja yrittää järjestää niitä elämäänsä enemmän. Lauri Järvilehdon Upeaa työtä -kirjan sivustolta löytyy flow-testi sekä muita työkaluja innostavan työn löytämiseen. Alussa mainitsemani kirja on myös erittäin hyvää lukemista, jos innostuneisuuden ja merkityksellisyyden löytäminen työelämästä kiinnostaa. 

*  Osuva termi lainattu kollegalta.
Sisällön tarjoaa Blogger.